TIEDOTUKSIA
2008
Lehdistötiedote,
4.8.2008
Shetlanninponi
jälleen kärjessä Kansallisessa poninäyttelyssä
Vermon raviradalla Espoossa viikonloppuna järjestetty
Kansallinen poninäyttely päättyi sunnuntai-iltapäivänä
koleassa säässä. Huonontuneesta säästä huolimatta ponit
saatiin tänäkin vuonna paremmuusjärjestykseen. Näyttelyn
parhaaksi poniksi valittiin suomalaissyntyinen seitsemänvuotias
kimo shetlanninponiori A.S. Namorado, jonka on kasvattanut ja
omistaa Tuula Kippo Nurmijärveltä. Jo kolmantena vuotena
peränjälkeen Best In Show-titteli meni Suomen suurimmalle
ponirodulle shetlanninponille.
A.S. Namorado sai lopussa tiukan vastuksen kuusankoskelaisen
Ritva Hilpelä-Lallukan omistamasta new forest ponitammasta
Lunnalyckan Mercedeksestä, joka kuitenkin joutui tyytymään
hopeasijaan. Kolmanneksi sijoittui niin ikään Tuula Kipon
kasvattama welsh B-ponitamma A.S. La Luna. Näyttelyssä poneja
arvostelivat ja parhaiden ponien valinnat tekivät tuomarit
rotujen alkuperämaista Iso-Britanniasta ja Ruotsista.
- Suomessa syntyneiden ponien menestys näyttelyssä osoittaa,
että kasvatuksemme on menossa eteenpäin. Kasvatusmateriaali on
Suomessa laadukasta ja hyviä poneja tuodaan maahan lisää koko
ajan. Kansallinen poninäyttely on arvokas mahdollisuus esittää
poneja alkuperämaan tuomareille ja mittauttaa niiden laatu.
Näyttelymenestys kertoo siis meille kasvattajille, mihin
suuntaan olemme menossa, sanoo menestyksestä onnellinen Tuula
Kippo.
Samaa mieltä on shetlanninponeja näyttelyssä arvioinut
brittiläinen Rachel Bown:
- Suomessa on paljon todella laadukkaita poneja. Monessa maassa
näkee liian paljon pieniä ja siroja poneja, mutta täällä
jokaisen luokan kärjessä olivat rotevat ja hyvärakenteiset
ponit.
Suomessa aiemminkin poneja arvostellut Bown pani myös merkille
suomenpienhevosten menestyksen. Rodun parhaaksi valittu,
valjakkoajossakin menestynyt ori Mirlakka jäi vain täpärästi
"mitalikolmikon" ulkopuolelle näyttelyn parhaan
valinnassa, ja 22-vuotias ori Jeppo oli turpakarvan päässä
näyttelyn parhaan veteraanin valinnasta.
- Ulkomaalaisten tuomarien on usein hankala arvostaa kotimaista
rotua. Mutta hyvä hevonen on aina hyvä hevonen, ja aikaisempiin
vierailuihini verrattuna näkemäni suomenhevoset ovat olleet
huomattavasti laadukkaampia, huomautti Bown.
Kansallinen poninäyttely järjestetään jälleen vuoden
kuluttua Vermon raviradalla. Tänä vuonna osallistuneita poneja
oli yli 400 seitsemästä eri rodusta. Tapahtuman suojelija
Sirkka-Liisa Anttila vieraili näyttelyssä lauantaina.
Lisätietoja ja
kuvia viikonlopun näyttelystä:
Satu Pitkänen, tiedotusvastaava, puh. 050 5461 789, satu.pitkanen@abo.fi
Kuva: Tiina Ståhle 2008
Lehdistötiedote,
30. heinäkuuta 2008
Rotuponit
valloittavat Vermon jälleen viikonloppuna
Maa- ja metsätalousministeri vierailee tapahtumassa
lauantaina
Eräs Suomen suurimmista hevosalan tapahtumista, kansallinen
poninäyttely, järjestetään ensi viikonloppuna 2.-3. elokuuta
Vermon raviradan keskusviheriöllä Espoossa. Tapahtuman
suojelija, maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila,
avaa näyttelyn lauantaina 2.8. klo 11. Näyttelyyn osallistuvien
ponien määräksi muodostui tänä vuonna noin 420.
Näyttely alkaa lauantaina 2.8. klo 10 nuorten ponien
arvostelulla ja avajaisilla klo 11. Päivän aikana nähdään
poneja myös esityksissä, ohjasajossa, poniagilityssä sekä ns.
junios handler-luokissa, joissa lapset saavat esiintyä
näyttelykehissä poneineen. Myös Suomen Hippoksen lautakunta
arvostelee nuoria poneja lauantain aikana. Päivä huipentuu
parhaan Suomessa syntyneen nuoren ponin valintaan klo 16.
Sunnuntaina 3.8 Vermossa nähdään aikuiset ponit ja
tämänkesäiset varsat - nähtävillä on siis rotujen upeimmat
aikuiset yksilöt ja söötit varsat, sekä suomenpienhevoset.
Myös sunnuntain ohjelmaan kuuluu esityksiä. Näyttelypäivä
alkaa jo aamuyhdeksältä, ja päättyy koko näyttelyn parhaan
ponin valintaan klo 15.45 alkaen. Yleisöllä on tilaisuuteen
vapaa pääsy.
Kansallinen poninäyttely järjestetään tänä vuonna 31.
kerran. Vuodesta 1997 poninäyttely on järjestetty Vermon
raviradalla, jonka puitteet ovat olleet sopivat vuosittain
kasvavalle osallistujamäärälle. Näyttelyssä esiintyy poneja
seitsemästä eri rodusta, ja mukana on myös kotimaisemme rodun
suomenhevosen ponikokoisia edustajia. Kaikkia ponirotuja
arvostelevat niiden alkuperämaista kotoisin olevat tuomarit.
Median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita tapahtumaan koko
viikonlopun ajan. Haastateltavien ja lisätietojen tarpeessa ota
yhteyttä Satu Pitkäseen.
LISÄTIETOJA, KUVAMATERIAALIA JA MEDIAN YHTEYSHENKILÖ
NÄYTTELYSSÄ:
Satu Pitkänen, tiedotusvastaava, puh. 050 5461 789, satu.pitkanen@abo.fi
Lehdistötiedote,
16. kesäkuuta 2008
Maa-
ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kansallisen
poninäyttelyn suojelijaksi
Vermon poninäyttelyyn odotetaan taas ennätysosanottoa
Eräs Suomen suurimmista hevosalan tapahtumista, kansallinen
poninäyttely, järjestetään tänä vuonna 2.-3. elokuuta
Vermon raviradan keskusviheriöllä Espoossa. Tänä vuonna
tapahtuman suojelijaksi on lupautunut maa- ja
metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, joka tulee myös
vierailemaan tapahtumassa lauantaina 2.8. Näyttelyyn
osallistuvien ponien määrän odotetaan jälleen nousevan
edellisvuotista korkeammaksi. Viime vuonna osallistuneita poneja
oli yli 450.
Kansallinen poninäyttely järjestetään tänä vuonna 31.
kerran. Vuodesta 1997 poninäyttely on järjestetty Vermon
raviradalla, jonka puitteet ovat olleet sopivat vuosittain
kasvavalle osallistujamäärälle. Näyttelyssä esiintyy poneja
seitsemästä eri rodusta, ja mukana on myös kotimaisemme rodun
suomenhevosen ponikokoisia edustajia.
Näyttely alkaa lauantaina 2.8. nuorten ponien arvostelulla, ja
jatkuu sunnuntaina 3.8 aikuisten ponien ja kesällisten varsojen
arvostelulla sekä näyttelyn parhaiden ponien valinnalla.
Näyttely alkaa lauantaina aamupäivällä ja sunnuntaina jo
yhdeksän aikaan, ja päättyy loppuvalintoihin ennen kello 17:a.
Yleisöllä on tilaisuuteen vapaa pääsy.
Poninäyttelyn viimeinen ilmoittautumispäivä tänä vuonna on
maanantaina 23. kesäkuuta Ilmoittautumislomakkeet ja
lisätietoja näyttelystä osoitteessa www.poninayttely.com
Lisätietoja ja kuvia viime vuoden näyttelystä:
Satu Pitkänen, tiedotusvastaava, puh. 050 5461 789, satu.pitkanen@abo.fi
Sivujen sisältö © www.poninayttely.com l Suunnittelu ja ylläpito 2007-2008 © Marianne Ketelimäki l www.ponyla.net