Säännöt

Welsh sec. D, rotunsa champion nuori – S.W. Owena Jones. Kuva Leena Kahisaari

 

Kansallisen poninäyttelyn säännöt

  1. Järjestäjä
    Kansallisen poninäyttelyn järjestää vuosittain tätä tarkoitusta varten perustettu poninäyttelytyöryhmä PONY, johon rotuyhdistykset nimeävät oman edustajansa.
  2. Osallistumisoikeus
    Näyttelyyn ja sen yhteydessä mahdollisesti järjestettäviin ratsastus- ja käyttöluokkiin voivat osallistua ponirodut, joilla on edustus työryhmässä sekä Ruokaviraston vahvistama jalostusohjelma ja Suomen Hippos ry:n ylläpitämä kantakirja. Ponin tulee olla merkitty kantakirjaan ja polveutua rodun alkuperämaan sääntöjen mukaisesti. Suomalaisen näytteilleasettajan näyttelyyn ilmoittaman ponin tulee olla merkitty Suomen Hippos ry:n kantakirjaan. Samana vuonna syntyneellä varsalla tulee olla UELN-numero. Ulkomaisten osallistujien tulee olla merkittyjä kotimaansa kantakirjaan ja polveutua rodun alkuperämaan sääntöjen mukaisesti.
  3. Ilmoittautuminen
    Poninäyttelytyöryhmä vahvistaa vuosittain näyttelyluokat sekä osallistumismaksujen suuruuden.
    Jälkeläisryhmästä ei tarvitse maksaa erikseen näyttelymaksua, mikäli ko. poni on jo mukana jossain toisessa näyttelyluokassa. Mahdollisesta ratsastusluokkaan osallistumisesta tulee mainita erikseen ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautumismaksujen tulee olla suoritettuja ilmoittautumisajan kuluessa. Ilmoittautuminen on sitova ja poisjäännin sattuessa maksu palautetaan ko. ponin osalta vain eläinlääkärin todistusta vastaan.
    PONY pidättää itsellään oikeuden tuomarimuutoksiin ilman näyttelymaksun palautusvelvoitetta. Jos tuomari vaihtuu ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen, osallistumismaksu palautetaan ko. ponin osalta ainoastaan siinä tapauksessa, että tuomari on jäävi arvostelemaan ponia (ks. kohta 12).
    Näyttelyyn ilmoitettua ponia ei voi ilmoittautumisajan päätyttyä vaihtaa toiseen.
    PONY suosittelee näyttelyyn ilmoitettujen ponien rokottamista Suomen Hippoksen näyttelyiden rokotussäännön mukaisesti. Näyttelyssä noudatetaan Suomen Hippoksen lääkintämääräyksiä. Sairasta ponia ei saa tuoda näyttelypaikalle.
  4. Mikäli poni ilmoitetaan sekä näyttely- että käyttöluokkaan, pyrkii järjestäjä välttämään päällekkäisyyksiä aikataulussa. Mikäli päällekkäisyyksiltä ei voida välttyä, on näyttelyn järjestäjä yhteydessä niihin ilmoittajiin, joita päällekkäisyydet koskevat. Näin voidaan sopia päivän sujumisesta sekä tarvittaessa mahdollisista hyvityksistä. Poni saa osallistua enintään neljään luokkaan päivässä mukaan lukien näyttely- ja käyttöluokat.
  5. Jälki-ilmoittautuminen
    Jälki-ilmoittautumisia otetaan vastaan viikko ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen korotetulla ilmoittautumismaksulla. Näyttelykutsussa mainitaan erillinen sähköpostiosoite, johon jälki-ilmoittautumiset lähetetään, sekä korotetun maksun suuruus. Poikkeuksena jälkeläisryhmä, joka on mahdollista ilmoittaa näyttelypaikalla kansliaan.
  6. Varsan tulee olla vähintään neljän viikon ikäinen näyttelypäivänä. Maitovarsalla tulee olla
    ilmoittautumisen yhteydessä UELN-numero. Varsa on tuotava emänsä mukana näyttelykehään ja sen on oltava talutettuna koko ajan. Näyttelyyn ilmoitettavan varsan voi tuoda syntymävuonna näyttelyyn ilman emää/keinoemää jos se on näyttelypäivänä vähintään 6kk vanha ja se on tunnistettu ja mikrosirutettu. Näyttelyluokkaan ilmoittaessa varsan ikä lasketaan aina syntymävuoden mukaan, huolimatta siitä missä vaiheessa vuotta varsa on syntynyt.
  7. Kantava tamma voi osallistua näyttelyyn siihen asti, kun viimeisestä astutuksesta on kulunut enintään 6kk. Käyttöluokkaan osallistuvan tamman varsomisesta tulee olla kulunut vähintään 6kk ja luomisesta tai varsan kuolemasta vähintään 4kk. Varsa ei voi olla tamman mukana käyttö- ja ratsastusluokissa.
  8. Poni, joka ei saavu ajoissa kehään, ei voi osallistua luokkaan enää sen jälkeen, kun luokan arvostelu on alkanut.
  9. Kaikki ponit on oltava hallinnassa koko ajan. Mikäli poni ei ole hallittavissa, tuomari voi määrätä sen poistumaan kehästä. Näyttelyn johtaja voi määrätä ponin poistettavaksi näyttelyalueelta, jos se on vaaraksi muille osallistujille tai yleisölle.
    Yhden avustajan käyttö kehässä on sallittua. Avustaja ei saa aiheuttaa häiriötä muille osallistujille.
    Luokkavoittajien ja championien palkintojenjaossa tulee voittajalla olla avustaja, joka huolehtii pokaaleista ja muista esinepalkinnoista.
    Alaikäisen esittäjän tulee käyttää ratsastuskypärää. Myös muille esittäjille suositellaan vahvasti ratsastuskypärän käyttöä. Ratsastus- ja muissa käyttöluokissa tulee aina käyttää turvallisuusstandardien mukaista kypärää.
    Tuomari voi poistaa epäasiallisesti käyttäytyvän esittäjän, avustajan, ratsastajan tai ponin kehästä.
  10. Näyttelyalueella poneja tulee käsitellä ja kohdella asiallisesti. Alueella on järjestäjän nimeämä steward, joka valvoo ponien käsittelyä ja tarvittaessa puuttuu epäkohtiin. Steward raportoi epäkohdista näyttelyn johtajalle, joka käsittelee asian raportin edellyttämällä tavalla asianosaisten kanssa.
  11. Ponit on ehdottomasti pidettävä niille varatuilla alueilla ja esittäjän tulee noudattaa toimihenkilöiden ohjeita turvallisuussyistä. Poneille varatuilla odotusalueilla näyttelykehien lähistöllä yleisön oleskelu on kielletty. Odotusalueelle ei turvallisuussyistä saa tuoda koiria tai lastenvaunuja.
  12. Näytteilleasettaja ei saa tieten ilmoittaa ponia arvosteltavaksi tuomarille, joka on ponin kasvattaja tai on omistanut, vuokrannut, lainannut, myynyt tai valmistellut ponin näyttelyyn. Tämä koskee myös tuomarin lähiomaisia tai työnantajaa. Näytteilleasettaja ei saa esittää ponia myöskään tuomarille, jolle hän on valmistellut ponin viimeisen vuoden aikana (näytteilleasettaja = ponin omistaja, vuokraaja tai henkilö, joka valmistelee tai esittää ponin näyttelyssä).
  13. Alkuperäisrotujen poneja ei saa letittää näyttelyyn. Irtojouhet ja ponin karvan värjääminen on kielletty.
  14. Kiertopalkinnot ovat vuosittain niiden voittajien vastuulla. Palkinnon saaja vastaa palkinnon
    kaiverruttamisesta. Palkinnot tulee palauttaa ennen seuraavaa näyttelyä näyttelyn palkintovastaavalle.
  15. Rodun parhaan nuoren ponin valintaan osallistuvat luokkavoittajat ja toiseksi sijoittuneet I palkinnolla palkitut ponit luokista 1-6. Parhaaksi nuoreksi poniksi valittu sekä halutessa myös toiseksi sijoittunut jatkavat rodun parhaan ponin valintaan. Rodun paras nuori poni jatkaa näyttelyn parhaan nuoren ponin valintaan.
    Rodun parhaan ponin valintaan osallistuvat rodun parhaaksi valittu nuori poni sekä halutessa toiseksi sijoittunut nuori, ja kaikki luokkavoittajat sekä toiseksi sijoittuneet I palkinnolla palkitut ponit luokista 7-17.
    Rodun paras varsa sekä veteraani valitaan ja palkitaan ennen rodun parhaan ja toiseksi parhaan ponin valintaa. Jos rodussa on yli 50 näyttelyyn ilmoitettua ponia, palkitaan rodun kolme parasta. Jos ilmoitettuja poneja on rodussa yli 100, palkitaan rodun neljä parasta.
  16. Näyttelyn paras varsa, paras nuori poni, paras veteraani ja Supreme Champion valitaan sijalukupistein. Valintoihin voivat osallistua vain I palkinnon saaneet ponit. Valintaan osallistuvat kaikki tuomarit. Supreme Championin valintaan osallistuvat kunkin rodun parhaaksi valitut ponit, näyttelyn paras varsa, näyttelyn paras nuori poni ja näyttelyn paras veteraani.
  17. Mikäli näytteilleasettaja haluaa tehdä protestin toista näytteilleasettajaa vastaan, se on tehtävä puolen tunnin kuluessa tapahtuneesta. Protesti tehdään kirjallisena näyttelyn kansliaan ja maksetaan samalla 50 euroa. Mikäli näyttelytyöryhmä hyväksyy protestin, maksu palautetaan. Mikäli protesti katsotaan aiheettomaksi, maksu jää näyttelyn järjestäjälle.
  18. Näyttelyn järjestäjä ei vastaa vahingosta, joka aiheutuu ponin omistajan, esittäjän, hoitajan, ratsastajan, katsojan tai jonkun muun huolimattomuudesta tai ohjeiden noudattamatta jättämisestä. Osallistuminen tapahtumaan on omalla vastuulla. Järjestäjällä on tapahtumanjärjestäjän vastuuvakuutus. Suosittelemme osallistujia huolehtimaan omasta ja
    poniensa vakuutusturvasta.
  19. Näyttelytyöryhmä pidättää itsellään oikeuden muutoksiin luokissa ja aikatauluissa. Järjestäjällä on oikeus keskeyttää tapahtuma mahdollisen onnettomuustilanteen tapahtuessa, sään ääri-ilmiöiden, tai muun painavan syyn takia. Järjestäjä ei ole myöskään velvollinen korvaamaan ilmoittautumismaksuja näytteilleasettajille, mikäli näyttelyä ei mainituista syistä päästäisi jatkamaan.
  20. Näyttelytyöryhmän ja tuomarien päätös on kaikissa tapauksissa lopullinen, eikä siitä voi valittaa.

    Säännöt on päivitetty ja hyväksytty 26.01.2025